Villiyrittejä ja kotiviljelyä

Villiyrittejä ja kotiviljelyä

 

Nyt alkaa olla jo aika kerätä villiyrttejä ruuan valmistukseen käytettäväksi heti tuoreeltaan tai säilöttäväksi talveksi.  Villiyrttejä voit käyttää keittojen maustamiseksi, salaatteihin, leivontaan tai vaikkapa vain leivän päälle makua antamaan. Villiyrttejä kannattaa todellakin hyödyntää ruuanlaitossa, sillä niiden maku on usein viljeltyjä yrttejä voimakkaampi. Yrtit kannattaa kerätä alkukesästä ennen kasvin kukintaa, koska maukkailta maistuvissa pienissä versoissa on paljon ravinteita. Toki myös kukintoja käytetään hyväksi, eritoten ruokien ja leivonnaisten koristeluissa. 
Nyt luonnosta löytyy ainakin jo nokkosta, jota voi käyttää ruuanvalmistuksessa pinaatin tapaan kuten suussasulavat nokkosletut ja nokkoskeitto.

Parhaita yrttien keräilypaikkoja ovat puhtaat ranta- ja joutomaat sekä niityt. Vilkasliikenteisten teiden varsilla ja teollisuusalueilla kasvavat yritit kannattaa jättää paikoilleen. Enpä keräisi yrttejä sieltäkään missä paljon urheillaan tai ulkoilutetaan koiria. 

Luonnossa kasvaa lukemattoman paljon eri yrttejä. Asiaan kannattaa perehtyä huolella, sillä meillä kasvaa myös myrkyllisiä kasveja.  Pääsääntöisesti ei kannata kerätä mitään mitä ei tunne, sama sääntö pätee syksyisin sienimetsällä. Luonnosta saa kotitarpeiksi kerätä yrttejä ihan vapaasti. 

Nykyään on onneksi saatavana paljon erilaisia yrttioppaita maukkaine resepteineen. Näihin oppaisiin kannattaa tutustua ennen kuin lähtee suinpäin kedoille keräilemään. Oppaissa on myös hyödyllisiä ohjeita yrttien säilömisestä ja kuivaamisesta. 

Jos yrtit kiinnostavat, mutta ei uskalla tai kerkeä lähteä niitä luonnosta etsimään, niin asian voi ratkaista myös kotiviljelyllä. Tilli, persilja, sitruunamelissa ja kaikki muut lukemattomat yrtit tuovat ihanaa tunnelmaa vaikkapa parvekkeella. Basilikan tuoksu on hurmaava, pitää vain muistaa ettei se tykkää vedosta vaan auringosta ja vaatii paljon vettä. 

persilja_basilikaA

Tänä kesänä opettelen keräämään muutaman yrtin luonnosta ja istutan parvekkeelle ainakin tuon mainitsemani lempiyrttini basilikan ja persiljan ehkä myös tillin ja rosmariinin sekä mintun.

 

ruusupapu

Parvekkeellani kasvaa täyttä päätä jo ruusupapu, sen laitoin parvekelaatikkoon itämään kolmisen viikkoa sitten ja annoin olla olohuoneessa ikkunan edessä kasvamassa. Ikkunalleni jäi kukkiimaan ja kasvamaan tulinen chili. 

chili_A

 

Ihanaa toukokuuta villiyrttien ja kotiviljelyn parissa kaikille – luonnollisesti.

 


Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot
Powered by Powered by